PAUL OSCHER – Rough Stuff
(Coolstreme)
Jo kolmas vuosi menossa koronan kurimuksessa, eikä loppua näy. Siitä on kärsinyt niin rikas, köyhä, duunari kuin muusikkokin. Viime vuonna suru-uutisiin saatiin lisätä meille niin rakas ja läheinen harpisti Paul Oscher, hänen menehtyessään koronan jälkitauteihin vain muutamaa viikkoa 74-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.
Bluesiin erikoistunut North Juke Promotions oli buukannut Paul Oscherin Karkkilassa 2011 pidettyyn Sulatto-festivaaliin ja minulla oli kunnia noutaa mies Seutulasta sekä samalla kuulla mukavia juttuja mm. hänen viettämästään ajasta Muddyn kanssa. Oscherhan oli ensimmäinen valkoinen harpisti soittaessaan Muddyn yhtyeessä ja erikoiseksi ajan teki myös se, että hän asui Muddyn kellarissa, jakaen tilan Otis Spannin kanssa. Tämä järjestely edesauttoi myös sitä, että multi-instrumentalisti (bluesharppu, kitara, piano, haitari), säveltäjä ja tarinankertoja Oscher sai suoraa soitto-oppia ”talon mestareilta”.
Brooklyn Slim (Oscherin käyttämä nimi New Yorkissa esiintyessään) äänitti tämän pitkään ”out-of-print” olleen, kokonaan akustisen levyn NewYorkissa 1992. Se sisältää 13 kappaletta, joista seitsemällä Oscher esiintyy yksinään, kuudella hänellä on tukenaan Waters-ajan yhtyekavereista rumpali Willie ”Big Eyes” Smith, parilla pianisti Pinetop Perkins ja yhdellä fonisti Willie Bridges.
Automatkalla Paul mainitsi, että oli viime aikoina panostanut myös ”one-man band” -soittamiseen ja siksi kehitteli itselleen harppuun sopivan pidikkeen (”racked harp”). Levyn aloittava Muddyn itkettävän kaunis Iodine In My Coffee, on siitä ensimmäinen malli, kuinka vahva soundi racked-harpulla saadaan aikaan osaavissa käsissä, hoitamalla myös Muddyn slidekitarat siinä sivussa. Mukana kappaleella on myös Pinetop Perkins ja Willie Smith. Oscher on lisäksi erinomainen Spann-pianisti ja Big Joe Turnerin Wee Wee Baby esitetään duona rumpali Smithin kanssa, vokalistina toimii Smith. Debra Lou taas on aika kuultavasti Lightnin’ Hopkins -kitarointia tuettuna rack-harpulla.
Roy Acuffin klassikko Wabash Cannonball matkaa nimellä Cannonball Rock tukevasti raiteilla Paulin murisevan harpun, fonistivierailija Bridgesin sekä tuntemattoman basistin ja vispilämiehen seurassa. Haitari, hanuri eli kansanomaisesti kurttu kuuluu myös Oscherin soitinvalikoimaan ja sitä kuullaan Mississippi John Hurtin balladimaisessa Louis Collinsissa. Toinen Hurt-raita on näppäilytekniikalla esitetty normicountryblues Make Me A Pallet. DownTrack on hyvin jazzy juttelublues, kertoen ammattimaisesta Three-Card Monte -pelaajasta, Oscherin kilkuttaessa näppäimiä ja Smithin sutiessa sekä vispilöidessä.
John Lee eli Sonny Boy Williamson I on Oscherin suurimpia suosikkeja ja tämän Sloppy Drunk esitetään kappaleen alkuperäistä henkeä kunnioittaen Paulin kitaran ja harpun säestyksellä. 1930-luvun maalaismusaa edustaa Liza Jane sekä triolla Pinetop, Smith ja Oscher instrumentaalina esitetty traditionaalinen John Henry. Toinen junateemainen kappale ja malliesimerkki miehen One Man Band -esityksistä on Joe Turnerin B&O Blues, jossa kiinnitin huomion, miten taitavasti Oscher pystyy soittamaan Little Walteria telineen kautta. Hieno levy saa arvoisensa päätöksen Leroy Carrin Blues Before Sunrise -kappaleen myötä ja on helppo yhtyä lehdissä olleisiin arvosteluihin: ”Strongly recommended”. Itse sanoisin, että ”Must” alan miehille.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 6/2022)
